sunnuntai 12. marraskuuta 2017

-NukkisYstävien marraskuun kerho
-DH-friends' November meeting

Brrrrr...
ulkona on märkää, kylmää ja pimeää.
Onneksi viihdykkeeksi oli tarjolla NukkisYstävien kerhotapaaminen.
Aiheena meillä oli pikku pöytä sorvatulla jalalla.
Minna oli tehnyt meille hyvän ohjeen ja 
mielestäni sain kerhossa ihan mukavan pöydän aikaiseksi.
Siis vähemmän vinossa olevan kuin aluksi vaikutti.
Enpä ole koskaan aikaisemmin sorvia kokeillut.
Ja taas kokeilin!
Paremman suunnitelman puutteessa kuvioista tuli hieman mitä sattuuta.
Onneksi ei tarvitse yrittää tehdä toista samanlaista jalkaa. 
Tai neljää!!!!
Ihan perusteltua, että ohjeemme on yksijalkaiselle pöydälle.
Ohjeen pöydässä on kolme tukijalkaa.
En yhtään tiedä miksi minun pöydässä on neljä?!
Pitää harjoitella laskemista!
Kerholaisten pöydät yhteiskuvassa. 
Osa odottelee tässä vielä liiman kuivumista.

Kiva oli taas kerhoilla porukalla.
Ollaan kaikki jo aivan sorvaamisen ammattilaisia!
Seuraavalla kerralla tehdäänkin sitten joulujuttuja.

TERKKUJA KAIKILLE!

5 kommenttia:

  1. Hi Piikko! I can imagine that it's not that easy to make a table leg on a lathe, but (yes, I agree) even FOUR of them and equal to each other seems to me a very complicated job ;O!! But yours look well, and I think that four supports are better than just one, or two :D! It must be so nice to be able to go to meetings with mini friends, especially in winters as you have, in your country.
    Regarding to the weather: we have the same type of the weather here, in The Netherlands, it's dark, rainy and windy ;)!
    Warm hugs, Ilona

    VastaaPoista
  2. I find your table is a great one.
    Geneviève

    VastaaPoista
  3. Ваш стол замечательный Он смотрится великолепно!
    Я хочу, что бы весна пришла быстрее. Холод и дождь меня не радует! :( :(
    Обнимаю
    Татьяна

    VastaaPoista

KIITOS kommentistasi! ♥
Thank you for your comment! ♥